Kirjasuositus Yuval Noah Harari – NEXUS

Sain joululahjaksi otsikon mainitseman kirjan. Olen lukenut paljon, mutta täytyy sanoa, että Nexus on yksi eniten pohtimisen aihetta tuottanut teos. Hyvin tavalliset käsitteet kuten ”informaatio” tai ”totuus” eivät sitten loppujen lopuksi olekaan niin yksinkertaisia asioita, kuin sitä tavallisesti ajattelee. Informaatiota on hyvin monenlaista. Lähes kaikki informaatio on tyypillisesti jollakin tavalla värittynyttä. Kuulija muodostaa tästä informaatiosta intersubjektiivisen totuuden ts. vastaanottajan oman käsityksen tästä informaatiosta.

Olen mielestäni aina ollut kriittinen vastaanottamaani informaatiota kohtaan, mutta luettuani kirjan olen alkanut tarkastella asioita entistä laaja-alaisemmin. Olen pitänyt suomalaista valtamediaa iltapäivälehtiä lukuun ottamatta suhteellisen luotettavina tiedon lähteinä. Sitä ne enimmäkseen ovatkin, paitsi esimerkiksi puolueiden äänenkannattajalehdet, joiden ainoa tehtävä on edistää kannattamansa aatteen agendaa. Yle ja MTV3 uutiset ovat laatujournalismin tuottajan maineessa, mutta valitettavasti aina näin ei ole. Kerronpa pari esimerkkiä. Kun SAK julkisti poikkeuksellisesti etukäteen palkankorotustavoitteensa, 10 prosenttia lisää, oli se valtakunnan ykkösuutinen monta päivää. Objektiivinen totuus tässä oli korotuksen suuruus, mutta miten se uutisoitiin, olikin sitten ihan toinen asia. Ylen kaikissa uutislähetyksissä parin päivän ajan tuotiin tämän faktatiedon kylkeen päivystävä dosentti, joka osoitti tilastoistaan (muistatte: valhe, emävalhe, tilasto), kuinka paljon kuluttajien ostovoima on viime vuosina heikentynyt. Mitä se tarkoittaa? No sitä, että SAK:n vaatimus on vähintään oikeutettu. Tämä oli siis Ylen uutisen ydin.

Saman uutisen julkistuksessa MTV Uutiset toi pöytään Laboren päivystävän dosentin, joka kertoi miten haitallista tällainen korotus olisi kansantaloudelle – yritysten kilpailukyky heikkenee, työttömyys kasvaa jne. No mitä tämä tarkoittaa? No tietenkin sitä, että nämä korotukset vievät kansakuntamme turmioon.

Eikö olekin mielenkiintoista? Ihan sama uutinen, mutta miten se kerrotaan, riippuu kertojan omista preferensseistä, motivaatiosta ja tavoitteista. Mihin tämä johtaa? Lyhyellä tähtäimellä ei mihinkään, koska ihmisillä on tapana kuulla ja tiedostaa vain niitä uutisia, mitkä vastaavat hänen ennakkoasenteitaan. Pitkällä tähtäimellä kyllä, koska jos vaikka suurintakin valhetta toistetaan riittävän paljon, se muuttuu totuudeksi. Ainakin intersubjektiivisella tasolla. Tästä on esimerkkejä lähihistoriasta, vaikka millä mitalla. Mietitäänpä esimerkiksi kaikkien diktaattoreiden välittämää informaatiota, jota myös propagandaksi kutsutaan. Tai olisiko vaikkapa Donald Trump tullut presidentiksi, jos olisi pysynyt objektiivisessa totuudessa. No ei varmasti.

Ihmisillä on ollut kautta historian suuri himo ja halu kuulla tarinoita. Viesti menee perille paremmin tarinoiden kautta kuin raakana faktatietona. Waltari kuvasi tätä hienosti mielestäni maailman parhaassa kirjassa, Sinuhe Egyptiläinen, lähtemättömästi: ”Valheen ympärillä pyörivät ihmiset kuin kärpäset hunajakakun kimpussa ja sadunkertojan sanat tuntuvat suitsutuksilta hänen istuessaan karjanlannassa kadunkulmassa. Mutta totuutta ihmiset pakenevat.

Juuri tästä on kysymys populistisessa politiikassa, josta ei valitettavasti ole kuin pieni askel diktatuuriin. Kirjan varsinainen anti on avartaa lukijan ymmärrystä tekoälystä. Sen merkitys tulevaisuuden kehitykselle on paljon suurempi, kuin internetin kaikille elämänaloille kurkottava vaikutus on ollut. Välinpitämättömyys ja vähättely on tyypillistä monille suurten murrosten äärellä. Muistan elävästi, kun olin vuonna 1996 suoramarkkinointiliiton risteilyllä puhumassa tietotekniikan ja internetin mahdollisuuksista liiton jäsenille. Ihmiset kyllä kuuntelivat, mutta miten viesti meni perille, siihen vaikutti varmasti suuresti seuraavan puhujan vaikutus. Seuraavana tosiaan äänessä oli suoramarkkinoinnin vanha auktoriteetti (jätän nimen mainitsematta), joka lyttäsi täydellisesti kaiken sen mitä kerroin: ”käsi ylös, joka on tehnyt markkaakaan bisnestä tämän nettihärvelin avulla”. Yhtään kättä ei noussut ja tämä ”guru” monin hauskoin tarinoin ja Timo Soini -tyyppisin sutkauksien pilkkasi minua ja minun sanomaani. Juuri tästä on kysymys tekoälyn vallankumouksessakin. Ihmiset vähättelevät tai pilkkaavat muutosta, joka kuitenkin on vääjäämätön.

Harari avaa hienosti erilaisia näkökulmia tekoälyn ymmärtämiseksi. Omasta mielestä Hararin maalaama kuva on turhan uhkaava, vaikka ymmärrän hyvin hänen motiivinsa pelotteluun: puuta pitää ravistella, että hedelmät putoavat. Loppupuolella kirjaa hän siirtyy hieman enemmän silittämään myötäkarvaan ja antaa ymmärtää, että peli ei ole menetetty, jos ihmiset ymmärtäisivät tekoälyn, informaation ja totuuden käsitteet edes suurin piirtein oikein.

Suosittelen kirjaa lämpimästi. Tässä kirjassa mainiosti tiivistetty se kuumottava ja kihelmöivä muutos, joka on edessämme, tahdoimme sitä tai emme.